maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesäloman loppu

4 viikkoa kesälomaa olisi takana. Paljon on loman aikana tullut kotona saatua aikaan; kuusiaidan istutus, kaariportin ympäristön valmistuminen, terassin maalaus ja tietenkin tämän uuden harrastuksen aloitus, nimittäin bloggaamisen! Viime viikolla kävin jo töissä ensimmäinen kerran piipahtamassa hakemassa työvuorolistan ja ajattelin jo tuolloin, että olisin valmis palaamaan tuttuihin hommiin.

Samoin myös ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä. Pelotti jo etukäteen kuinka tulen heräämään aamulla, kun loman jäljiltä on unirytmi ihan sekaisin. Varmuuden vuoksi hankin itselleni kelloradion ja laitoin peräti kolme, siis KOLME, herätystä puhelimeen! Heräsin kuitenkin aamulla jo säikähtäen kelloradioon.



Meillä on iltaisin saapunut pihaan myös ihania kesälomalaisia, nimittäin siilejä! Tämä kaveri taaperteli etupihallamme ja pesi varpaitaan vailla huolen häivää. Siilit ovat ihania otuksia! Tykkään kovasti. Mielestäni siilejä tapaa eniten juuri taajamissa. Itse en ainakaan maalla asuessani törmännyt koskaan siileihin.


Bongasin myös internetin ihmeellisestä maailmasta vaikka minkälaisia outoja ja mielenkiintoisia faktoja näistä piikikkäistä otuksista. Uusin julkaisu taisi olla iltalehdessä, jossa mainittiin siilien kantavan usein salmonellaa, jonka takia kädet on syytä pestä, jos on ollut kosketuksissa siilien kanssa tai niiden ruokakuppien. Mielestäni huvittavaa oli tieto, että siilien piikikkäästä nahasta on tehty lehmille utareiden suojia vasikoiden vieroittamiseksi maidosta! 

Tunnetuin siili lienee kuitenkin meidän suomalaisten keskuudessa "kiroileva siili"

Alkuperäinen kuva

Ihanaa lomaa kaikille lomansa aloitteleville!
 Minä lähden nukkumaan, että jaksan aamulla taas herätä pirteänä töihin!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti