keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Ilman musiikkia

Koko eilinen aamupäivä meni soittellessa erilaisiin liikkeisiin autoradion koodinpurusta. Tästä riittäisi vaikka minkä verran juttua ja naurua, mutta ei siitä sen enempää.. Lopputulos on kuitenkin se, ettei musiikkia edelleenkään kuunnella autossa..


Rukki saapui kotiin puolatelineen kera! On se hieno! Kotia päästyäni pesin sen ja nyt täytyy vielä suunnitella, mikä on paras paikka sille. Pohdin rukin maalaamista valkoiseksi, mutta päädyin säilyttämään alkuperäisen värin. Ajan patinaa rukista löytyy mielin määrin ja se on hyvä! Puolateline tuli myöskin tarpeeseen. Askartelevana ihmisenä saan nyt laitettu kaikki nauhat kätevästi tähän telineeseen.


Iltapalaksi tehtiin miehen toivomuksesta grillivartaita, namskis! Nakkeja, tomaatteja, vuohenjuusta, pekonia, paprikaa ja kanaa. Mies toimii meillä tällä hetkellä grilli maestrona. Täytyy myöntää, että hän on muutenkin parempi kokki kuin minä. Itse en ikinä jaksa panostaa ruuanlaittoon. Varsinkin töistä tullessa tulee pikaiseen tehtyä jotain nopeaa. Laatikkoruuat ovat parhaita, kun seuraavana päivänä voi syödä töissä samaa evästä ja illalla lämmittää ruoaksi.


Eetusta on kasvanut jo iso poika! Pian 8kk vanha kultainennoutaja. Sisäsiistiksi oppi tosi joutuin, ehkä senkin takia, että mieheni oli tuolloin vielä kotona ja huolehti sisäsiistiksi opettelusta. Eetu on täysi perheenjäsen. Lapsettomina tulee varmaan välilä hieman inhimillistettyäkin Eetua. Mieheni puhuu "isästä" ja "mammasta" Eetulle.. Ja samaa toistan minäkin. Onneksi nyt lomalla on aikaa viettää enemmän aikaa Eetunkin kanssa. Lenkkeily, lelut ja namit ovat parhaimpia hänen mielestään. Vähemmnän mukava lempipuuha mamman mielestä on myös pulikoiminen meidän terassin koristealtaassa. Toissapäivänä Eetu istui kuin poreammeessa altaassa. Mahtoi postinjakajaakin naurattaa kun koira istuu altaassa ja minä huudan "se ei ole mikään poreamme, tule ylös sieltä!!".

Terkkuja Eetulta ja mammalta blogin vierailijoille:
 Muistakaa viilennellä vedessä ja syödä nameja!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti