Kesälomassa on se huono juttu, että unirytmi menee aivan sekaisin. Valvotuttaa öisin ja aamuisin nukututtaa. Olen auttamattomasti enemmän yö- kuin aamuihminen. Ihailen niitä, jotka kertovat heränneensä aamulla aikaisin ja käyvät lenkillä tai jotain muuta yltiöhienoa. Itse käännän samoihin aikoihin sängyssä kylkeä. Aikaisin nukkumaan meneminen ei vaan onnistu. Minulla on huono tapa saada myös mielestäni hienoja ideoita sängyssä kun pitäisi nukkua.
Tänään sain hirvittävän inspiraation sisustamiseen ja siivoiluun. Sain siivottua meidän ulkovarastonkin, joka on talven jäljiltä ollut aivan kaameassa sekasorrossa. Siitä tuli hyvä mieli, vaikka hiki valui pitkin selkää ja tiputin hyllyltä jonkun kaameen kapulan päähän. Kiitoksena ulkovarasto on siisti ja otsassa mainio kuhmu!
Autotalli on ulkovaraston ja puuliiterin kanssa saman katon alla. Autotalli on aivan järkyttävässä siivossa myös, mutta mieheni jäljiltä. Siellä hänellä on oma työpisteensä, jossa valmistuu kaikki puutyöt. En ole uskaltanut siivota autotallia, koska oletettavasti mieheni ei siivouksen jälkeen löytäisi sieltä mitään. Hänellä on oma sekasortoinen järjestyksensä siellä. Ja mielessäni olen myös luvannut hänelle, että se on hänen "oma alueensa", jonne minulla ei ole asiaa tekemään muutoksia.
Löysin heinäseiväshyllyyn uudet vaatekoukut! Sellaiset vanhanaikaiset. En tiedä vielä ovatko ne hyvät hyllyyn, koska niitä ei ole siihen vielä kiinnitetty. Väri oli harmillinen, koska se on punaiseen kallistuva. Jokatapauksessa vaatekoukkujahan ei tule vaatteiden alta hirveästi näkymään, joten lieneekö tuolla väliä.
Porraskäytävän alaosa on aina ollut itselleni ongelmallinen. Tästä taisin jo aiemminkin mainita. Vihreä väri osin vielä portaikossa loistaa. Nyt kun saisi vaan käytyä ja ostettua lisää valkoista maalia ja valittua kaiteiden ylärimaan sopivan värin.
Tänään siirsin portaikon alle hyllyn ja mielestäni se näyttää paremmalta kuin aiemmin. Kokeilin ennen tätä tehdä rappusten alle Eetulle omaa kotia laittamalla verhonarua ja verhot tuonne alle. Ei ollut hyvä idea.. Eetu pelkäsi mennä koko asuntoonsa. Yhden kuvan sain kuitenkin otettua uuteen kotiin tutustumisesta ennen kuin Eetu pinkaisi keittiöön piiloon..
Tässä tämän päivän kuvasaldoa kodistamme:
Rukki uudessa paikassa! Ja yläkerran portaiden osin uutta väritystä. Kaide vielä muuttaa väriä mahdollisesti harmaaseen?
Yh, tuo kamala boordi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti