maanantai 9. helmikuuta 2015

Hetki hengähdystaukoa


Hetki hengähdystaukoa blogin päivittämisestä. Niin se vain on, että ei tahdo tuota aikaa ihan mahdottomasti olla arkisin enää töiden jälkeen ja viikonloput menee myös vauhdilla!

Viime viikonloppu vietettiin mahtavissa tunnelmissa Kalajoella appiukon synttäreitä juhlimalla. Meidän 16-hengen seurue majoittui viikonlopuksi Spa Hotelliin merenrannalle. Meidän perheen huone sijaitsi 5. kerroksessa ja näköala merelle oli hieno. Varsinkin kun aamu alkoi upealla auringonpaisteella! Viikonloppuna tosin kärsittiin myös hieman myrskystä ja hotellin liputkin osin repesivät tuulessa rikki.. Yölläkin tuuli puhalsi välillä niin kovaa, että jo mietin tulevatko ikkunat sisälle..


Hohtokeilaamista pääsi myös kokeilemaan pitkästä aikaa ja onhan se hauskaa puuhaa! Meille oli yksi rata varattu 1½ tunniksi, mutta täytyy sanoa, että itselleni se tunti pelaamista on ihan riittävästi.



Lapsille oli hotellissa suuri leikkihuone liukumäkineen ja pitihän meidänkin neidin kanssa käydä siellä katselemassa.. Käytiin myös kylpylässä uimassa, joka oli prinsessallekin ensimmäinen kerta altaassa. Alun pelkäämisen jälkeen tämä nautti jo porealtaassa köllimisestä. Mies oli myös ennen reissua ostanut uimavaippoja, jotka olivat todella käteviä! Hämmästyttävintä on tuo kylpemisen rentoutus! Ellen ei juurikaan nuku pitkiä unia, ei päivisin saati öisin. Kylpemisen jälkeen tämä kuitenkin veti 4 tunnin päikkärit!


Ja sitä syömisen määrää... Huh huh! Tuhdit aamupalat, kahvittelut ja runsaat päivälliset kruunasivat päivän. 





Ennen kotiinlähtöä osa seurueesta kävi vielä syömässä Sandy Kelt`issä. Todella upea paikka! Olen kerran aiemmin viettänyt pikkujouluja siellä elävän musiikin parissa. Nyt tällä kertaa lounaalla ei meidän seurueen lisäksi näkynyt muita.






Suosittelen Kalajoella käymistä. Kesäisin siellä on enemmän porukkaa nauttimassa pitkistä dyyneistä ja upeasta hiekkarannasta. Talvisin tosin löytyy myös paljon aktiviteettejä moneen eri makuun. Itse odotan kesää ja pääsyä neidin kanssa merelle polskimaan!




1 kommentti:

  1. Wau onpa ollut kauniit maisemat. Keilailussa tosiaan se tunti riittää, en tiedä mitä teen väärin, mutta tunnin jälkeen mun peukalo turpoo aina ihan kamalan näköiseksi ☺

    VastaaPoista