lauantai 28. helmikuuta 2015

Sieltä se tulee


Sieltä se tulee, nimittäin kevät! Etelässä asuvat ovat ilmeisesti päässeet jo vähän pihahommiin. Meillä täällä tosin riittää vielä paljon lunta, mutta silti on aistittavissa kevään tuleminen. 


En malta oottaa, että pääsen pihatöihin! Niin mukavaa myös kohta kerätä talvikamppeet pois ja vielä mukavampaa kun autoa ei tarvitse lämmittää enää. Keinovalo korvautuu auringonvalolla ja päivä pitenee. Ihanaa saada kotiinkin hieman valoa ja kevään värejä! Tulppaanit piti ostaa kotiin jo kauan sitten kevät-innostuksen tultua!


Kevät on varmaan suosikki vuodenaikani. Kaikki on alullaan ja kesä on nurkan takana. Voi haaveilla millaisia kukkia tänä kesänä voi istuttaa ulos ja millaisia hetkiä tuleva valonkausi tuo tullessaan


Itse tunnen olevani paljon energisempi kaamoksen taltuttua. Tälle päivälle on ehditty puuhata vaikka mitä mm.koluta paikalliset kirpparit läpi, josta muutama ostoskin löytyi. Mies vitsaili ennen lähtöäni, että minun pitäisi lähteä pienemmällä autolla kierrokselle, eikä farkkuautollamme. Silloin ei hänen tarvitsi kantaa niin paljon tavaraa sisälle. Viimeksi nimittäin toin 7e ison nojatuolin. Ennen kotiin pääsyä kauppiaan piti kantaa se minulle autoon..


Millaisilla fiiliksillä sinä otat kevään vastaan? Onko olemassa tiettyjä kevätrituaaleja, mitkä pitää aina suorittaa? Kukkasipulien ostaminen, siivoaminen..?

Iloista viikonloppua!



6 kommenttia:

  1. Kevät ja kesä ovat minun lempi vuodenaikani. Pimeydestä on päästy ja kasvit alkavat taas kasvamaan. Valo tuo voimaa!

    VastaaPoista
  2. Nyt olen kateellisella fiiliksellä noille etelässä asuville. Mie romahan kohta, jollen pääse pihahommiin. Vähään aikaan ei ole toivoakaan, sillä lunta on puolisen metriä!

    VastaaPoista
  3. Täällä etelässä on kyllä kevät lähtenyt hyvin vauhtiin. Aivan ihanaa! Kävin eilen suosikkikaupassa ja sinne on tullut paljon uutta ihanaa sisustustavaraa. Kohta on tilipäivä ;)

    VastaaPoista
  4. Niin kauniin näköistä kaikki. Ja tuo kello on aivan ihana <3 Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa omaa blogiani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit ilahduttavat ja lukijaksikin saa alkaa =)

    VastaaPoista