keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Itaran Justiinan talviloman kujeilut


Kesältä säästyi peräti 9 lomapäivää ja näitä vietellään nyt parasta aikaa. Viikonloppuna kävimme jälleen Posiolla ja Pentik-mäellä, josta alkaa jo olemaan muodostunut jonkinlainen perinne. Oli hassua huomata miten paljon lunta oli pohjoisessa! Täällä ollaan kärsitty kotona hirveän märästä ja synkästä ilmasta pitkän aikaa. En malta odottaa, että lumipyryt saavuttavat meidätkin. Ja toivottavasti saataisiin edes valkoinen joulu! Päivä näyttää paljon valoisammalta kun kaikkialla on puhtaan valkoista. Emme Posiolla käyneet mitään pidempiä vaellusmatkoja tekemässä maha-asukin ja räntäsateiden vuoksi. 

Olen huomannut, että minusta on tullut nuuka! Oikea tarkan markan vartija näköjään. Huomasin Pentik-mäellä, että en olisi raskinut ostaa mitään ilman ihanaa ukkoa, joka kannusti hankkimaan kotiin kaikkea ihanaa. Sain hankittua sitten kotiin vaaville halipupun. Olen ihan hirveä pupu-fani.. Ne on vaa jotenkin niin sööttejä ja lutusia.. 



Täältä


Mies ihastui Pentikin poro-kynttelikköön. Tämä oli 2. laatua, joten saatiin hieman halvemmalla Petteri kotiin. Tällä hetkellä Petteri vartioi takanreunalla, jonne se sopi hienosti!












Takan viereisellä seinällä löytyy Kuusamosta hankitut poronsarvet. En yleensä välitä mistään ns. elukan päistä, joita metsämiehet asettaa seinälle. Omasta mielestä nämä ovat kuvottavia, mutta sarvet hyväksyn seinällä. Puukori on pitänyt peittää meillä liinalla, sillä karvakamu hakee muuten puita ja tuohia repiäkseen ne silpuksi ympäri huushollia..



Ja tämä! Muistaakseni marie-kynttelikkö nimeltään! Aivan ihana! Mun piti järjestää koko olohuone uusiksi laittaessani tämän kynttelikön sinne. Kyntteliköt ovat mun suosikkeja. Niitä ei vaan voi olla liikaa. Tämä taitaa olla nyt mun toinen suosikki tuon keittiössä olevan Loiste-kynttelikön lisäksi. 

Ärsyttää, kun kuvat ovat niin huonolaatuisia. jospa minullakin olisi joskus varaa kunnon kameraan.. Tai saattaahan neki rahat mennä johonkin muuhun vaikka sellaset olisikin, esim. kynttelikköihin... 


Taustalla kuivunut heittokimppu veljen häistä kesältä. Arvatkaapa kuka menee naimisiin??! Tosin isäni uhkaili miestäni, että ei parane kosia ainakaan lähiaikoina. Viittasi tällä rahanmenoon, mitä veljen häihin upposi ja se työmäärä.. Joskus sitten kumminkin! Haluan saada sen unelmien hääpuvun päälleni vielä joskus.


Olohuoneen seuraava investointi on nurkkasohva. Olen jo pitkään halunnut eroon noista viininpunaisista nahkasohvista, jotka on naamioitu jotexin päällisillä. En kannata vedonlyöntiä, mutta tuli minultakin isot riemunkiljahdukset, kun mies kertoi viikonloppuna voittaneensa hieman rahaa vedonlyönnistä. Ilmoitti vielä, että nyt hankitaan kunnon sohva. Näitä olen sitten viime päivät netistä katsellut. Olohuoneemme on aika pieni ja sinne ei siksi kovin isoa sohvaa mahdukaan. Vaaleanvärinen nurkkasohva olisi kuitenkin hakusessa. Näille entisille sohvillekin on jo löytynyt uusi osoite ja kuljetus!




Kaikenkaikkiaan taloomme ei ole hankittu uutena huonekaluja lukuunottamatta sohva-, ja keittiönpöytää. Kaikki muut ovat saatuja tai käytettyinä ostettuja. Ei sillä, että olisimme uusina ostettaviua huonekaluja vastaan vaan, kyllä se on ollut raha tai sen puute, miksi ei uusia huonekaluja meillä juuri ole ollut. Olen kuitenkin kokenut, että luovuus ja vanhan entisöimistaito on kasvanut tällä tapaa. Lisäksi osaa arvostaa tavaroita erilailla, kun tietää ettei kaikkeen ole varaa ja mihin on ollut niistä pitää hyvän huolen.


Pian päästäänkin laittamaan joulua! Haaveilin laittavani punaiset paneeliverhot ainakin. Tähän menessä olen laittanut vain yhdet jouluvalot lasiseen isoon ruukkuun portaikkoon hieman valoa tuomaan. Yritän kuitenkin siirtää joulun laittamista ensimmäiseen adventtiin. Mutta katsotaan kuinka tulee käymään tänä(kin) vuonna..







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti