tiistai 19. marraskuuta 2013

Vaavin huone

Yläkerran vierashuone on vähitellen muuttunut vaavin huoneeksi. Tosin eihän tämä maha-asukas vielä tule pitkään aikaan tarvitsemaan omaa huonetta, joten voikin toisaalta kysyä mikä järki tässäkin nyt oli laittaa nyt huone vaaville. Piti nyt kuitenkin päästä laittamaan vauvalle omaa huonetta ja haaveilemaan, miltä tuntuu pidellä omaa nyyttiä. Saada jotain konkreettista käsin ja silmin katsottavaa. Puolet huoneen kalusteista taitaa tosin ajautua lähempänä laskettua aikaa päämakkariin. Sitten voinkin miettiä, josko tekisin yhdelle seinälle maalauksen tai repisinkö tapetit pois ja maalaisin koko huoneen? Voi olla, että tämä siirtyy myöhemmin tehtäväksi kuitenkin. Iloitsin myös puolisolle, että nyt päästään sitten kaikkiin kivoihin paikkoihin, kun on oma lapsi! Ja juhlat! Lastenjuhlien järjestäminen tulee olemaan mukavaa!!


 Kaikki vaavin tavarat on käytettyinä hankittuja lukuunottamatta Brion turvakaukaloa, jonka saimme vauva-lehden tilaajalahjana. Kiitos äiti lehdestä ja turvakaukalosta! Vaatteita taitaa jo olla liikaa? En tiedä paljonko niitä tulee tarvitsemaan ja millaisia vaatteita? Mitä vaatekappaleita enemmän? Muutaman vaatteen olemme saaneet uutena tai ollaan itse ostettu. Muut ovat minun ja sisarukseni vanhoja lähinnä. Hienoja retrovaatteita löytyi kun kateltiin vanhoja vaatteitamme läpi! Hienoin retrovaatekappale taisi olla kietaisupaita ja body, jossa keltaiselle pohjavärille on ripoteltu taikurinhattuja sekä pupuja! Olen pessyt vaatteet nyt kertaalleen läpi huuhteluaineen kanssa. Viisaammat osasivat neuvoa, että vauvanvaatteet tulee pestä vielä kertaalleen ilman hajustettuja pesuaineita ja ne olisi myös hyvä silittää. 


Jos nyt oikein muistan niin tämä on mummuni tekemä juhla-asu minulle. Pidin sitä häissä päälläni 1 vuotiaana. Mekkoon kuuluu myös hattu!


Sänky hankittiin tuttavaperheeltä. Iloitsin tästä sängystä, koska sen laitoja voi laskea ja nostaa tai ottaa jopa yhden kokonaan pois! Lisäksi pohjan korkeutta voi säädellä. Nyt voidaan sijoittaa vaavin sänky oman sänkymme viereen ja yöheräämiset sujuvat helpommin? Suurin pelkoni on tähän mennessä ollut varmaan, että lapsi on koliikkivauva, joka valvoo ja itkee yöt. Tunnustan tarvitsevani pitkät yöunet. Tunnen itseni aina kiukkuiseksi ja krapulaiseksi huonosti nukutun yön jälkeen. Ostin äskettäin myös rintapumpun, jonka avulla mieskin voi varmasti sitten osan yösyötöistä tehdä. 




Lastenvaunut olivat löytö omalta paikkakunnalta fb-kirppikseltä. Ihastuin 6v. vanhoihin Tako-yhdistelmärattaisiin ensisilmäyksellä! Uutena nämä vaunut olivat olleet kuulema 600e luokkaa ja nyt lähtivät meidän mukaamme 60e! Mamma on tyytyväinen! Pian päästään vaavin kanssa rälläämään kylänraitteja! Pruuum!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti