perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ihanaa kiirettä


Niinhän se täytyy vaan todeta, että työnteko haittaa harrastustoimintaa. Pieni blogitauko tullut pidettyä, mutta toivottavasti saan jatkossa hieman enemmän aikaa järjestettyä itselleni ja blogille. Ei ole helppoa sovittaa perhe- ja työelämää, varsinkaan kun perheessä häärii kahden aikuisen lisäksi kultainennoutaja ja 1-vuotias prinsessa. Välillä tuntuu, että mitä enemmän siivoaa niin sitä sotkuisemmaksi huusholli muuttuu. Jonkinlainen kestosotku on jäänyt sen jälkeen, kun neiti oppi kävelemään. Tuntuu, että hän kerkee joka paikkaan. Varsinkin kaikki kielletty on erityisen mukavaa. Ei siinä, on ihanaa kuitenkin olla äiti. Pidän myös työstäni ja työyhteisöstäni. Arkipäivän jälkeen on ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä ja seuraavaan arkipäivään valmistautumista lapsen nukuttamisen ohella. Ymmärrettävää siis, että hiljaista on täällä ollut nyt.


Lisäksi haaveilin terijoen salavien napsimisesta pienemmiksi. Napsittiinhan ne, nuo yli 10 metriset järkäleet. Risusavotta on ollut sen mukaista ja sitä ollaan tehty jo useampi viikonloppu. Sain viimein itselleni kauan haaveilemani oksasilppurinkin ja sillä olen noita viheliäisiä risuja surruutellut silpuksi ja tehnyt uusia kukkapenkkejä. Ihanaa se kate! Ja niin hyödyllistä! Omasta pihasta, eikä enää tarvitse kaupasta haalata kalliita katesäkkejä kotiin. Selvää säästöä siis tuo yli 200e investointi oksasilppuriin, suosittelen lämpimästi kaikille viherpiipertäjille, joilla on puita ja pensaita!


On sitä kuitenkin vähän kotia sisältäkin laitettu. Viimeisimpänä löysin kärkkäiseltä 19e hintaan tämän sympaattisen kaapin. Pienet koriste-esineet pääsi sisälle.




Kuukauden päästä sitä ollaankin lomalla! Lomalla aion olla mahdollisimman paljon pihalla ja pihanlaitto on suurin suunnitelmani koko lomalle!

Iloista alkavaa viikonloppua Valkoisen kaniinin ystäville!
Ps. Instagram on päivittynyt nyt hieman tiheämpään, käyhän kurkkaa...


1 kommentti:

  1. Ihana löytö tuo kaappi ♡
    Kyllä nämä arkiviikot ovat yhtä selviytymistä tilanteesta toiseen, mutta ei tätä muuksikaan muuttaisi :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista