sunnuntai 30. marraskuuta 2014

POP-bloggaajien pikkujoulut


Lauantai vietettiin hieman erityislaatuisella tavalla.
Sain kunnian osallistua Pohjois-Pohjanmaan sisustus- ja lifestyle bloggaajien pikkujouluihin.
14 bloggaajaa vietti päivän syöden herkkuja, vaihdellen kuulumisia ja vinkkejä.
Monta ainutlaatuista bloggaajaa ja erilaista sisustustyyliä omaavaa ihmistä, joista osa tapasi ensimmäistä kertaa, mutta tuntui kuin kaikki olisivat vanhoja tuttuja. Niin siinä käy, kun innokkaat sisustajat pääsevät samaa tilaan. 


Pikkujoulut vietettiin käymällä ensiksi tutustumassa Villa Kiviniemeen,
 joka on verkkokaupan lisäksi nyt perustanut kivijalkasisustusliikkeen Sieviin.

Ja voi sitä tunnelmaa, mikä vallitsi liikkeessä!
Ihanat seinät, upeat tuotteet ja kauniit esillepanot!


Mielessäni haaveilin muuttavani tänne!
Täällä voisi kuunnella joululauluja ja paistaa pipareita.
Melkein näin silmissäni tontut tekemässä askareitaan ja joulumuorin laittamassa puuroa.


Herkullisia kynttilöitä...


Happy lightseja, Johanna Lehtisen suunnittelemia kortteja..


Ja nuo porot olisin voinut kotiuttaa itselleni heti!
Ja tuo tapetti!

Jos liikutte Sievin alueella niin käykäähän ihmeessä tutustumassa!
Uskon, että tyhjin käsin ei tarvitse liikkeestä lähteä.


Sitten Linnasalon elämää-blogin kulisseihin..


Salamavalot räiskyivät vaan kun 14 bloggaajaa kaivoi kameransa esiin.
Samanlaista salaman vilkkumista on viimeksi varmaan nähty Prinsessa Victorian esitellessään ensimmäistä kertaa julkisuudessa vauvaansa..


Huokailuja ja ihasteluja..




Ja tämä seinä...! 


Maalaisromantiikan suurena ystävä olisin voinut muuttaa tännekin asumaan!


Olohuoneen tunnelmaa...


Keittiön tunnelmaa...


Isäntäperheen makuuhuone..


lapsen makuuhuone..


Bloggaajia muistettiin vielä useamman sponsorin puolesta.

Kiitoksia:


Ja kiitos vielä bloggaajille!
Ootte hienoja tyyppejä!
Ensi kertaa odotellessa...




13 kommenttia:

  1. Ihanat tunnelmalliset kuvat sinullakin ♥ Ihanaa oli tavata, pian uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava päivä! Jos ensi kerralla jättäis pienokaisen kotiin niin saisi ihan rauhassa rupatella ;)

      Poista
  2. Paljas hirsiseinä on ihana♥ kaunis tunnelma kaikissa kuvissa muutenkin.

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan näköistä tuolla putiikissa! Pakko selvitä itekkin joskus käymään.
    Kiva kun sinäkin tulit, oli mukava nähä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava nähdä! ehkä ensi kerralla jätän pienokaisen kotiin, niin saa ihan rauhassa rupatella :)

      Poista
  4. Kiva päivä teillä on ollut!
    Ihanissa putiikissa ja upeassa kodissa olette päässeet vierailemaan!
    Mukavaa adventtia :)

    VastaaPoista
  5. Hurmaava lyhty ja ihastuttava paikka!
    Mahtavat kekkerit! Herkkiä yksityiskohtia niin paljon!
    Nauti joulun hiipivästä odotuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ihastuttava paikka! Silmänruokaa oli tämmöiselle esteetikolle niin paljon! Tunnelmallista joulun odotusta myös sinulle Susanna :)

      Poista
  6. Tosi kiva oli tutustua uusiin ihmisiin. Hymyilyttää vieläkin! ;)

    VastaaPoista
  7. Ihanan kuuloinen tapahtuma, tuollaisia lisää tänne meidän alueelle.

    VastaaPoista