maanantai 10. marraskuuta 2014

Orkidean hoitovinkit



Sain puolisoltani lahjaksi perhosorkidean.
Orkidea on yksi lempikukistani.
Orkidealajeja on olemassa hirvittävät määrät!

Muutama vuosi aiemmin minulla oli myös orkidea.
Kukinnat eivät kestäneet siinä kauan ja siihen alkoi myös ilmestyä untuvaisia ötököitä,
 joita ajoittain napsin pinseteillä pois. 
Yritin myös häätää ötököitä sumuttamalla mäntysaippuaa, mutta ötökät olivat ja pysyivät. 
Lopulta orkidea päätyi ötököineen roskikseen.

Silti mieltä jäi hieman kaivertamaan, mitä tein väärin.




Nyt otin kokeiluun järeät aseet!
Biolanilta löytyy uusi ihanasti muotoiltu Ilo-orkidearuukku.

Orkidean kasteleminen on nyt helppoa, 
sillä kasteluvesi kaadetaan suoraan orkidearuukkuun.
30min kuluttua vesi valutetaan pois ruukusta hanan kautta. 

Kuulin, että orkideaa ei tulisi kastella usein.
1-2x kuukaudessa riittää.
Orkidean juuret menevät myös hopeisiksi tai harmahtaviksi kun kasvi kaipaa lisää vettä.
Normaalisti juuret ovat vihreitä.
Läpinäkyvä ruukku on kätevin, sillä tällöin pääset näkemään juurien kunnon.




Orkidearuukun pohjaosaan jää hieman vettä,
 mutta tämä ei kuitenkaan ole kosketuksissa juuristoon ja tee siten hallaa orkidealle. 
Pohjalle jäänyt vesi kostuttaa haihtuessaan epäsuorasti orkidean juuristoa.





Orkidearuukkuja löytyy Biolanilta valkoisena, mutta sisäruukkua saa harmaana ja fuksiana.
Orkidea voidaan kuitenkin istuttaa ruukun koriin tai laittaa kaupan ruukku korin sisään.
Ruukku on tukeva, eikä ole pelkoa, että orkidea kaatuisi.



Vinkkinä kuulin, että orkidealle voi kaataa noin puoli desiä kahvia juuristoon, jos kukinta ei ala uudelleen. Tämä kuulema pitäisi nopeuttaa uuden kukinnan alkamista.

Ilmeisesti myöskään lehtiä ei saisi kastella.

Orkideaa tulee suojella kylmältä!

Myöskin orkideaa ostaessa on hyvä kiinnittää huomiota mieluummin kasvin juuristoon kuin kukintaan! Juuristo ei saa olla ruskea tai nahistunut!



Biolanilta löytyy myös orkidearavinnetta.
käytetään jokaisella kastelukerralla ympäri vuoden.


Katsotaan saanko näillä konsteilla orkideani pysymään hengissä?
 Onko sinulla jakaa vielä lisää vinkkejä orkideoiden hoitoon?



10 kommenttia:

  1. Tuota perhosorkideaa kannattaa kastella noin kerran viikossa. Kaksi viikkoa saattaa olla sille turhan pitkä väli. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Mun orkidioille käy aina huonosti. Itse lehdet kyllä voivat hyvin, mutta kukkimaan en ole koskaan saanut sen jälkeen, kun ensimmäiset kukat tippuvat ja kukkavarsi on kuivunut. Täytyypä vielä huolella perehtyä näihin ohjeisiin, koska olisin ihan superonnellinen jos edes kerran onnistuisin kukkieni kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime orkidean jälkeen olin vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on erittäin vaikeasti hoidettava kukka ja en sellaista enää hanki. Mutta nyt oon perehtynyt hieman paremmin aiheeseen! Toivotaan että pysyy hengissä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Orkideoja on kyllä niin kauniita ja monenlaisia olemassa :)

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä. Mulla on nyt elämäni ensimmäinen orkidea ja olen vähän ymmälläni sen kanssa. Tämä juttu auttoi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että sait vinkkejä! Eiköhän me nyt saada orkideat hoidettua!

      Poista
  5. Ihmettelen, ettei orkideaa saisi pitää kylmässä? Minulla kukka talvehtii aina viileällä ikkunalaudalla ja on kukkinut joka vuosi ja tänä vuonna jo toista kertaa. Kukat kestävät noin kolme kuukautta viileässä. Ikinä en ole lannoittanut, en myöskään vaihtanut multaa. Kastelen aika harvoin. Pakkastahan kukka ei tietenkään kestä, mutta viileys on mielestäni tärkein pointti koko kukan hoidossa! T. Soiku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä lueskelin kun selailin netin ihmeellistä maailmaa. En kyllä muista lähdettä.. Hmm! No täpäs nyt oli aivan erilainen neuvo tähän asti, mutta varmasti toimiva, kun olet lahjakkaasti orkideasi saanut pysymään hengissä. Ja minä kun laitoin omani takan viereen, että siellä on varmasti lämmintä sille..

      Poista