maanantai 26. toukokuuta 2014

Hempeä oleskelutila




Blogitaukoa on kertynyt jo jonkin aikaa, kun nyt jo 2 kuukauden ikäinen pienokaisemme on vienyt huomioni kokonaan. Onneksi puoliso on hoitanut välillä pikkuista ja olen saanut tehdä myös muutakin.

Viikonloppuna järjestettiin kansallinen siivouspäivä, jota vietimme ystävän kanssa kierrellen kirpputoreja, joita oli päivän kunniaksi pompahdellut ympäri kaupunkia. Muutamia löytöjäkin tein, joista yksi on tämä katos 3e. Oleskelutilasta on muodostunut hiljalleen vaaleanpunainen ja hempeä. 



Ripustin nyt alkajaisiksi verhon yläkerran oleskelutilaan. Divaanin päällä on mukava köllötellä omassa sopessa ja lueskella vaikka sisustuslehtiä tai ottaa torkut. Pohdin myös verkkokatoksen viemistä terassille, mutta katsotaan vielä jääkö tämä nyt tähän.


Kaapelikela päätyi nyt vaihteeksi yläkertaan. Sen pinta on ihanan rouhea ja tuo vähän särmää vaaleanpunaiseen ja hempeään oleskelutilaan.


Toivottavasti olette muutkin saaneet nauttia hieman auringonvalosta ja alkukesästä. 
Yritän tässä itse jatkossa enemmän pyhittää aikaa myös blogin pitämiselle. 



1 kommentti:

  1. Kyllä tuossa kelpaa köllötellä! :) sinulle olisi haaste blogissani. :)

    VastaaPoista