torstai 1. elokuuta 2013

Dermoidi kysta

Kirjoitin aiemmin Eetusta ja sen lavassa olevasta patista. No pattihan rauhoittui 10 päivän antibioottikuurilla, mutta ei hävinnyt mihinkään. Jäätiin seurantalinjalle sen kasvun suhteen. Arvelin jo tosin tuolloin kuurin loppumisen aikana, että patti tulee jossain vaiheessa taas märkimään. Ja alkoihan se kuukausi kuurin jälkeen. Nyt soitin jälleen paikalliseen eläinlääkäriin, jolta kysyin tullaanko näyttämään vai vienkö muualle. Jotain ymmpäripyöreää eläinlääkäri totesi tähän ja pohti itsekin, että olisi varmaan viisainta viedä karvakamu ihan kirurgin tykö. Sattumien kautta kuulin 100km päässä olevasta eläinlääkäristä, jota moni kehui. Soitin hänelle ja sain ajan seuraavalle päivälle!

Ensin humautettiin karvakamu uneen. Raasu stressassi niin kovasti, että tiputti kovasti karvoja tutkimushuoneen lattioille oikein pölisten. Karvojen ajelun jälkeen lekuri tuli lopulta siihen tulokseen, että kyseessä on dermoidi kysta! No olenhan töissäkin tavannut vaikka minkä näköstä pattia ja pahkuraa, mutta tämä asia ei ollut itselle tuttu entuudestaan. Kyseessä on siis sikiöajan epämuodostuma/poikkeama kasvussa, jolloin karvakerros on alkanut kasvamaan pieneltä osalta sisäänpäin. Leikkaus ja muutamien sulavien ja sulamattomien lankojen laiton jälkeen päätettiin vielä avata tämä kysta, ja kappas vaan! Niinhän se oli, että tämä kyseinen "pallo" oli täynnä karvaa. Ei siis kasvain, mitä olin aiemmin pelännyt! Kuvittelin, että pallo sisältää kynsiä ja kaikkea epämääräistä kudosmassaa, koska olin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että mielestäni tästä pahkurasta tulee karvaa ulos! Sitten vastalääkettä ja karvakamun herättely unesta ravistellen.


Lääkäri kirjoitti vielä 10 pvän ab-kuurin siltä varalta, että leikkaushaava tulehtuu. Sain lisäksi mukaan 160e laskun käynnistä, kipulääkkeitä ja numeron mihin voi laittaa viestiä, jos tulee kysyttävää tai ongelmia. Kotimatkalla karvakamu katseli auton ovea pöllyissään ja välillä nukahtaessaan meinasi tipahtaa takapenkin jalkatilaan. Ei saisi nauraa, mutta olihan se hieman huvittavan näköistä..

Haava on ollut hyvin vaikea suojata millään. Eetulla on ollut t-paitaa, haavasidettä, laastareita jne.. haavan päälllä, mutta mikään ei tunnu pysyvän haavan suojana, onneksi siis antibioottikuuri! Eetuhan asustaa kotimme sisätiloissa ja olen joutunut ottamaan nyt alakerran matot hetkeksi pois, ettei tämä sotke niitä. Välillä nimittäin haavasta on oikein ruiskaissut verensekaista kudosnestettä.. Yök.. Kaveri on kuitenkin kivuton ja haavakin toivottavasti sulkeutuu kunnolla. Tarkoituksena olisi itse poistaa tikit 10-14pvän kuluttua leikkauksesta. 




2 kommenttia:

  1. Piti tulla kurkkaamaan millainen koiruus täällä asustaa :) Onneksi ei ollut pahemmasta kysymys Eetulla, muta ikävää tuokin. Meillä kans koiruus kotosalla pyörii menossa mukana.

    VastaaPoista
  2. Eetu on 11kk vanha kultsu joka on ahkerasti kaikessa menossa mukana. On se niin tympeä aina katsoa jos eläin sairastaa, kun ei voi tietää kuinka kipeä toinen on. Onneksi tänään ei enää merkkejäkään tuosta kystasta. Hyvä eläinlääkäri oli! Kyllä kodissa koira täytyy olla, vaikka pitääkin imuroida hieman ahkerampaan..

    VastaaPoista