maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014


Pohdiskelin tuossa mitkä ovat minun vuoden 2014 kohokohdat
 ja mitä olen vuoden aikana oppinut?


Ensimmäisenä nousee tietenkin mieleen maaliskuussa syntynyt neitokaisemme. Niin jännittävää seurata pienokaisen kasvamista, mutta täytyy myöntää, että toisinaan on ollut myös rankkaakin niinkuin monella pikkulapsiaikana. Olen oppinut paljon itsestäni. Olen kasvattanut kärsivällisyyttä, osaan vaihtaa vaipat, valvoa yön. Opin, ettei luumusosetta kannata antaa ummetukseen purkillista. Tiedän, mikä on vauvarokko, kuinka annetaan kipulääkettä, paljonko vaatetta laitetaan pakkasella päälle.. Toivon, että osaan olla paras äiti lapselleni.

Kohokohdaksi lasken myös vakituisen työpaikan saaminen. Olen työskennellyt päivystyksessä sairaanhoitajana ja viimein sain kauan haaveilemani vakipaikan nykyisestä työpaikastani. Helpottaa kummasti, kun tietää, että työpaikka on ja pysyy.



Jouluaattona tapahtui jotain jännittävää. Olimme perheemme kanssa viettämässä aattoa vanhempieni tykönä, jonne oli kokoontunut myös sisarukseni perheineen. Lahjojen jaon aikana puolisoni polvistui ja kosi minua. Itkultani en heti osannut vastatakaan mitään. Taisi siinä olla muullakin juhlaväellä tippalinssissä..

  Olen jo haaveillut häiden järjestämistä. Suunnitellut ja katsellut pinterestistä kuvia.  Aikomuksenamme olisi mennä naimisiin kesällä 2016. 
Niin mielelläni haluaisin pienet maalaismaiset häät.


Mitä vuosi 2015 tuo sitten tullessaan?
Ken tietää.

Toivotan Sinulle oikein hyvää uutta-vuotta!


12 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän vuosi olleen ja oikein paljon onnea kihlautumisesta ♥ Onnea ja rakkautta teille vuodelle 2015

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Toivotan myös Sinulle onnea ja iloa vuoteen 2015!

      Poista
  2. Voi mikä vuosi sinulla on ollut, niin ihania ja tärkeitä tapahtumia! Taidan napata tästä postausidean uuden vuoden aatolle myös itselleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ehtii vuodessa tapahtua ja koskaan ei voi tietää mitä päivä tuo tullessaan.

      Poista
  3. Sinun vuoteesi luuluu paljon kaikkea ihanaa ja rakkautta. Olkoon tuleva vuosi yhtä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Toivotetaan Sinullekin hienoa vuotta 2015!

      Poista
  4. Voi mikä ihana, iloinen uutinen! Paljon onnea teille molemmille! <3
    Hyvää ja rakkauden täytteistä uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Heli! Onnellista uutta vuotta 2015 Sinullekin <3

      Poista
  5. Paljon onnea kihlautumisen johdosta! :)

    VastaaPoista