sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Jouluinen arvonta


Mukavaa sunnuntaita!

Erityisen mukavan tästä sunnuntaista tekee se, 
että sain mahdollisuuden järjestää blogiarvonnan yhdessä 



Sisustusliike Dreams sijaitsee Kouvolan ydinkeskustassa ja on toiminut 2013 toukokuusta lähtien. Liikkeesta löytyy laatumerkkejä mm. Lene Bjerre, Pappelina, SIA, Lyhtytalo, Bukowski, Svanefors. Päätuotemerkkinä on Hollantilainen Riviera Maison. Lisäksi valikoimista löytyy aitoa wanhaa, heinäseipäitä, vanhoja lehtiä, ikkunanpokia, paikallisten käsityöläisten taidonnäytteitä ja omassa pajassa valmistettuja uniikkeja tuotteita. 

Dreams on todellakin jokaisen sisustajan unelmakauppa!

Dreams on saanut nimensä naiselta, jonka unelmana oli oma sisustusliike. 
Toimelias yrittäjä rakastaa kauniita esillepanoja ja unelmointia. 
Dreamsissa on nimensä mukaisesti tarjolla sisustajan unelmia kaikille.
Unelmia löytyy samassa osoitteessa jopa 3 kerroksessa!
Dreamsin alakerrassa nimittäin sijaitsee mys Design Kellari, 
joka on Dreamsia suoralinjaisempi ja modernimpi tyyliltään.

Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta käydä Kouvolassa, mutta rakastat unelmoimista 
niin käyhän tykkäämässä facebookissa Sisustusliike Dremsista.
Voit myös liittyä sähköpostilistalle osoitteessa www.sisustusliikedreams.fi
sieltä löytyy liikkeen kotisivut ja linkki myös nettikauppaan


Ja itse arvontaan!

Arvonnan palkintona on 
Riviera Maisonin  
ALL I WANT... CHRISTMAS HURRICANE
Suloinen keramiikkalyhty, jossa tähtikuvioita.
Lyhdyssä on rottinkinen kahva ja
 "All I Want For Christmas Is.."-teksti kiertää yläreunaa.
Korkeutta lyhdyllä on 19cm


Arvontaan voit osallistua:

Tykkäämällä Valkoisesta kaniinista facebookissa -1 arpa
Liittymällä lukijaksi -1 arpa
kommentoimalla mikä on heidän valikoimissaan sinun suosikkituotteesi -1 arpa

Eli voit osallistua arvontaan peräti 3 arvalla!
Kerro kommenttikenttään nimimerkkisi ja monellako arvalla olet mukana!


Arvonta päättyy KE 19.11 klo 12
Onnea arvontaan kaikille osallistujille!

PS. Muistathan vielä käydä äänestämässä myös sisustusniksit-sivuilla bloggaajien parasta sisustusvinkkiä. Löydät myös Valkoisen kaniinin sieltä ja DIY-kattokruununi.


65 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana.
    Kaikki riviera maison tavarat on ihania :) vilkkaan rottinkisen tähden ja tuo palkinto lyhty <3
    J.latvasalo78@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella mukana! :) Dreamsissä suosikkeja kaikki Riviera Maisonit, varsinkin astioista tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Kerrotko jonkun nimimerkin itsellesi niin teidän kenestä anonyymista on kyse ;)

      Poista
  3. Kolmella arvalla mukana. Valkoinen lasipöytä luukulla on suosikkini valikoimasta. :)
    pikkubambinblogi@gmail.com

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo RM:n tuotteet :) en osaa valita vain yhtä juttua, niin monta hienoa tuotetta oli. Mukana kolmella :)

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana ihanan palkinnon arvonnassa =) Dreams onkin tuttu sisustusliike, jossa on tullut sioita useamman kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onnea arvontaan! mukavaa että olet käynyt liikkeessä! siellä on kyllä paljon ihanuuksia!

      Poista
  6. Dremsin kakkuvati lasikuvulla on kaunis. kahdella mukana, tykkääjä. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Kaikki kyllä ovat ihania, tähdet erityisesti

    VastaaPoista
  8. 2 arvalla ihanassa arvonnassa mukana,kovasti RM Le chat kissan peti olisi sellainen,minkä tahtoisin,mutta paljon oli ihania juttuja muitakin.
    - Suvi B.

    VastaaPoista
  9. Kolmella arvalla mukana. Hopeanvärinen RM:n kehys olisi ihana.http://www.shopdreams.net/tuotteet.html?id=25/253
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. iik..vaa en voi valita yhtä..upeita kaikki tuotteet ......yhdellä mukana

    VastaaPoista
  11. Kaunis, rottinkinen aterinteline oli minun suosikkini Dreamsin valikoimista. Kolmella arvalla mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  12. Kolme arpaa kiitos. Pappelinan matot ovat suosikkini. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana.Dreams onkin kiva ja tunnelmallinen liike Kouvolan ydinkeskustassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kolmella arvalla olen mukana ja minulle nyt ajankohtainen tuote oli punainen tähti torkkupeitto...aivan super ihana se on..olihan tuolla paljonkin kaikkea ihanaa esim, rullakapat..ja tietty joulujutut ne kiinnostaa aina mutta tuohon punaiseen peittoon ihastuin..Mie en tiennytkään että tuo liike on Kouvolassa siis meiltä ei niin kaukana...mutta hyvä tietää nyt :) ainahannele@gmail.com ja kirjoittelen tupa,liima ja ompelukone blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyhän Kouvolassa kurkkaamassa sisustusliike paikanpäällä :) Uskoisin, ettei tule olemaan turha reissu ;) Onnea arvontaan Anja!

      Poista
  15. 2 mukana. RM joulukoristeet ihania....

    VastaaPoista
  16. Oi miten ihana palkinto!
    Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  17. Hei, parilla arvalla mukana elinamaarit@hotmail.com
    RM:ssä parasta... ne valkoiset nahkaiset ruokapöydän tuolit, joissa on yhden napin paikalla timatti... Ai että, mä niin nään ne tuossa ruokapöytäni ympärillä :-)

    VastaaPoista
  18. Ihana arvonta! Kolmella arvalla mukana. Yhtä suosikkia on vaikea nimetä, mutta pyyheteline tulis ainaki tarpeeseen. :)

    VastaaPoista
  19. Uusvanha ikkuna naulakoilla suosikkini! Mukana 3 arvalla!:)

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana. Ikkunaluukkupeili on yksi suosikeista :)

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana =), tykätty FB:ssä ja suosikkituotteeni oli Grand Central Station kello.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana :) Suosikkini Dreamsin valikoimasta on kaikki Riviera Maisonin tuotteet <3 - lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kaikilla kolmella mukana. Riviera maisonin pussilakana L´hotel Riviera Maison kirjailulla oli ihana tuote. :)

    VastaaPoista
  24. kahdella arvalla mukana.
    riviera maisonin viisi haarainen kynttelikkö
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  25. Mukaan kahdella arvalla! Kiva sisustuskauppa, josta suosikiksi löysin Lyhtytalon poro-kynttilänjalat.

    VastaaPoista
  26. Arvontaan kolmella arvalla :) Ja lemppariksi kaikkien ihanuuksien seasta löytyi Rustic Rattan Kitchen Roll Holder, RM. :)

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla! :) ihana putiikki ja jos nyt yksi rm tuote pitää valita niin kynttilänjalat! Ne on upeita! ..ja rm kynttilät! :D

    VastaaPoista
  28. 2 arvalla mukana. Alumiininen iso ruukku olis ihana.
    Satu-Marjo

    VastaaPoista
  29. 3:lla arvalla mukana. :) Suosikkini on My Favourites Things Coffee table, RM

    VastaaPoista
  30. 2 arvalla mukana. Valkoinen iso kimalteleva kranssi täyttäisi juuri nyt toiveeni Dreamsin valikoimista.
    Tuija Wahalahti

    VastaaPoista
  31. 2 arvalla mukana. Istuva hiiripoika olisi ihana joulukotiin. Roosa-Maria:)

    VastaaPoista
  32. 2 arvalla mukana
    istuva hiiripoika sopisi jouluksi. Roosa-Maria

    VastaaPoista
  33. Näkyykö minun kommentti? Roosa-Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy ne kommentit. Minun täytyy ensin ne vain aina hyväksyä. Eli kahdella arvalla Roosa-Maria mukana! Onnea arvontaan :)

      Poista
  34. Kolmella arvalla mukana. Suosikkini on tämä ihana pöytä ,Chateau Chassigny End Table 60x60, RM

    VastaaPoista