Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Jo joulu joutui...


Niin joulu joutui. Pitäisi varmaan kerätä hiljalleen joulukoristeetkin pois. Meillä joulukuusi jouduttiin "pienentämään" jo aiemmin, kun neiti oli syömässä, kaatamassa ja heiluttamassa kuusta koko ajan. Tämä pieni kuusi sai kuitenkin olla rauhassa.


Joulu vietettiin minun vanhempieni tykönä. Mahat on syöty pullolleen ja nautittu yhdessäolosta. Joulu on harvoja hetkiä, kun kaikki kokoontuvat yhteen. Näitä harvinaisia hetkiä arvostan todella paljon. Perhe on yksi tärkeimmistä asioista minun elämässäni. 


Seuraavaksi juhlitaan uutta-vuotta!
Tarkoituksena olisi istua iltaa isommalla porukalla ja syödä hyvin.


 Millaisia perinteitä sinun uuteen vuoteen kuuluu? 


maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!




Lukijoille toivotetaan Hyvää Joulua!
Nauttikaa joulusta, läheisistä ja yhdessäolosta!
Valkoinen kaniini vetäytyy nyt joulun viettoon..
Nähdään myöhemmin!



lauantai 20. joulukuuta 2014

Winter wonderland


Täällä ollaan hiljentymässä joulun viettoon.
Huusholli siivottu tänään ja matotkin saaneet lumipesun.
Ja saatiinhan me sitä luntakin!



Piha on verhoutunut lumihuntuun.








Sytyttelin kynttilöitä ympäri pihaa. Kynttilöistä tulee joulumieli. Niiden valo on niin kaunis, rauhallinen ja tunnelmallinen.


Yhden upotin betonirenkaan sisään. Siitä tuli hauskan näköinen!


Nyt hiivin tonttujen salamajaan, kun neiti on unilla. 
Vielä on tontuilla vähän tekemistä jäljellä ennen kuin voi aloittaa puuron syönnin. 

Tunnelmallista lauantaita Sinulle!




torstai 18. joulukuuta 2014

Olohuoneen uusi ilme


Olohuoneen ilme on muuttunut paljon viime päivien aikaan.
Syytämme tai kiitämme tästä IKEAa ja toki reipasta puolisoa, joka on jaksanut koota kaikki kalusteet. H&M Homelta tilasin myös joitain joulujuttuja. Pitkään olen katsonut näitä suloisia puputyynyjä ja sellaiset oli nyt pakko saada. 


Olohuoneeseen valittiin heräteostoksena Borgsjö hylly.
Hemnes-sarjan kalusteita katseltiin myös, mutta Borgsjön kalusteissa näkyvät puunsyyt veivät voiton. Olihan kyseinen sarja myös edullisempi. Hyllyyn saa myös hankittua myöhemmin ovia halutessaan. Intopinkeenä sain asetella kaikki sisustustavarat uuteen hyllyyn. Hymyilin.




Neidin lelut asettelin laatikoihin alimmalle tasolle. Sieltä ne on helppo vetää esiin.



Olohuoneeseen puoliso valitsi Maskros valaisimen. Itse hieman epäilin liikkeessä, että sopiiko valaisin meille. Valaisimen kokoaminen oli aikaa vievää puuhaa. Lopputulos oli kuitenkin miellyttävä ja puoliso ansaitsi selkääntaputukset. Kukkakuviot heijastuvat mukavasti seinille valaisimen ollessa päällä. 


Tv-taso hankittiin myös Borgsjö-sarjasta. Simppeli taso, johon sai helposti asetettua kaiken tarpeellisen.


Olohuoneesta tuli viihtyisämpi ja tilavampikin. Osittain varmaan siksi, että joulukuusi kerättiin pois olosuhteiden pakosta. Pikkuneiti yritti kaataa kuusen ja repiä kaikki koristeet irti säännöllisesti. Laitoin kuitenki kuusen latvan pelkästään esille. Siitä myöhemmin..

Ja tiedättekös! Kohta se tapahtuu, mitä olen niin kovasti oottanut! Tilattiin olohuoneeseen himmeää valkoista seinämaalia! Toivon, että joulun jälkeen päästään urakoimaan. En malta odottaa lopputulosta!


maanantai 8. joulukuuta 2014

Kolhiintunutta ja kokenutta

Pääoven eteen olen hieman yrittänyt tehdä jouluista tunnelmaa myös.
Somisteita hankittu varastosta ja luonnosta.
Vain lumi puuttuu!





Tikkaat löytyi takapihalta tontin reunalta.
Sinne on aikoinaan haudattu kanala.
Kyseiset portaat saattavat olla kanalan jäämistöä.
Lahothan ne on, mutta jotenkin sympaattiset.
Siellä ne retkottivat osin maanpeitossa, hyljättyinä.
Minulle ne olivat aarre.




Kyntteliköt tahtovat ruostua hiljalleen ulkona.
Mutta eihän se haittaa!
Vanhoja ja kokeneita täytyy kunnioittaa.



Jospa ensi kesänä saataisiin rappusetkin valmiiksi.
Maalaus ja kaiteet uupuu.
Mutta eipähän väkertelijöitä lopu tekeminen, 
kun on aina joku projekti jossain kesken enemmän tai vähemmän.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ostin kun halvalla sain


Ohessa viimeisin kirppislöytö,
rottinkinen astia.
6e sain tämän kotiini.



Mielestäni ihan hauska tämän värisenäkin.
Jos kyllästyy, niin vetäisen suhumaalia päälle.

Iloista 2.adventtia!
Meillä oli tänään toiset pikkujoulut tälle vuodelle.
Lapset leikkivät keskenään ja väkersivät joulutorttuja.
Pikkuneiti nukahti tyytyväisenä autoon.
Taisi väsy iskeä kaikesta hauskanpidosta!


perjantai 5. joulukuuta 2014

Mummulassa


Ellenin kanssa vierailtiin mummulassa, minun vanhempien kotona.
Nappasin muutaman kuvan mummun luvalla.












Kiitos kun kävit Sinäkin vierailulla!


tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulun odottava tunnelma


1. adventti vietettiin sunnuntaina.
Ollaan jo joulukuussa menossa.
Haluan nauttia joka joulukuun hetkestä.
Siitä odottavasta tunnelmallisesta tunteesta.


Lapsena joulu oli erityisen jännittävää aikaa.
Meillä kotona tapasi tontut käydä ensimmäisenä adventtina soittamassa ovikelloa ja nakkaamassa eteiseen suklaisen yllätyksen sisaruksilleni ja minulle. Kovasti katseltiin sen jälkeen vielä näkyykö tontun jälkiä lähistöllä. Kasvaessani minä sain toimittaa tontun virkaa pienemmille sisaruksilleni. Taika ei enää ollut samanlainen, vaikkakin olihan siinä pieni nautinto kun pienempien sisarusten silmät kiiluivat tontun käytyä tuomassa yllätyksen.


Joskus tuli kerrottua vanhemmille, että olen nähnyt tontun. Vanhemmat olivat aina yhtä ihmeissään ja minä ylpeä siitä, että olin nähnyt punaisen koltun vilahtavan pihamaalla. Ehkä taisin joskus uskoakin nähneeni tontun..


Haluaisin vielä kokea tuon samanlaisen tunteen jouluna, kuin lapsena.
Lapselle joulun aika on ihmeellistä.
Tänä jouluna oma tyttäreni viettää ensimmäistä jouluaan.
Haluan tarjota lapselleni samaa taikuutta, mitä itse olen saanut kokea.


Vielä on lahjoista suuri osa hankkimatta.
Pohdiskelin, mitä neidille hankitaan.
Ehkä se ei ole se materia kuitenkaan tärkeintä.
Itse olin toivonut pienempänä lahjaksi vihreää ja punaista lahjapaperia ja niitä saanutkin.
Onni oli pienellä suurta pienestä.


Tunnelmallista joulun odotusta.
Katsotakaa tarkasti näettekö tonttuja.
Minä olen jo nähnyt.