keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mihin vauvat tarvitsevat taskuja?

Vietimme puolison kanssa laatuaikaa käymällä kahdestaan shoppailemassa. Suunnistimme Zeppeliiniin etsimään minulle mammatalvitakkia. Valikoima oli tosi kehno. Kokeilin muutamaa takkia, mutta mikään ei miellyttänyt ulkonäöltään tai väriltään tms. Hauskin vaihtoehto takiksi oli musta pitkä talvitakki, jonka puettuani päälleni näytin aivan ampiaiselta! Pienet jalat ja kädet ja suuri pyöreä kroppa. Saatiin hyvät naurut.. Takki jätettiin suosiolla kauppaan. Pitihän sitä käydä vauvanvaatteita taas ihailemassa ja löysinkin yhden valkoisen pörröisen pipon, jossa oli korvat sekä hoitoalustan. Mies ihmetteli mihin vauvat tarvitsevat taskuja näyttäessään vauvojen farkkuja. 

Kävimme nauttimassa kiinalaisessa buffetissa ihanaa ruokaa mahamme täyteen. Tämän jälkeen ei enää hirveenä jaksettukaan kiertää kauppoja. Olin luvannut, että menemme vielä yhdessä pelaamaan City biljardiin snookeria. Hieman vaikeaahan tuo pelaaminen oli mahan ollessa tiellä, mutta hauskaa kylläkin! Hävisin aivan 100-0, mutta sain kuitenkin kokea pari onnistumisen tunnetakin. Pelasimme pari erää ja lähdimme kotiin syömään irtsikoita ja katsomaan housea.




2 kommenttia:

  1. Nauttikaa kahenkeskeisestä ajasta niin paljon vielä kun voitte :) ihanan kuulonen päivä teillä ollut!

    VastaaPoista
  2. Näin täytyy tehdä ja muistaa myös toista kun lapsikin on syntynyt. Helpommin sanottu varmasti kuin tehty.. :)

    VastaaPoista